Mitä ruokatapahtumassa oikeastaan tapahtuu? No, syödään ja juodaan, tietysti. Mutta samalla tapahtuu vaikka mitä muuta. Tuntemattomat istuvat samaan pöytään. Paikallinen yrittäjä kohtaa uusia asiakkaita. Tuttu raaka-aine näyttäytyy uudesta kulmasta. Ja kaupunkilainen huomaa, että oma kotikatu onkin aika hyvä paikka.

Ruoka on helppo tapa tuoda ihmiset yhteen. Se ei kysy ikää, kieltä eikä kulttuuritaustaa. Yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny siitä, että ihmiset sattuvat olemaan samassa paikassa. Se syntyy, kun pääsee mukaan, kohtaamaan ja jakamaan.
Tutkijatkin ovat pohtineet, mitä ruokamatkailutapahtumat tekevät yhteisöille. Aihetta on tarkasteltu muun muassa sosiaalisen kestävyyden, paikallisen identiteetin ja hyvinvoinnin kannalta. Thelenin ja Kimin (2024) tutkimuksen mukaan sosiaalinen ja ympäristöllinen kestävyys ei tule tapahtumiin ”tuosta vaan”. Tarvitaan paikallisyhteisöjen mukanaoloa, kulttuurien uskottavaa esittämistä, representaatiota, ja tilaa aidoille kohtaamisille.
Siksi ruokatapahtuman onnistumista ei kannata mitata pelkillä kävijämäärillä. Yhtä tärkeää on, millaisia kohtaamisia syntyy, kuka pääsee mukaan ja mitä tapahtuma merkitsee täällä asuville.
Kun kaupunki katetaan kaikille
Hyvä esimerkki on Arctic Food Labin Kesäillan kattaus. Vuonna 2026 se toi Oulun keskustaan yli 20 000 ihmistä. Kilometrin mittaisen kattauksen äärellä nautittiin ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta, ja mukana oli 60 ruokatoimijaa.
Samalla se oli melkoinen kokeilu kaupunkitilan käytöstä. Kun katu suljetaan autoilta ja tilalle tuodaan pitkä pöytä, ruokaa, musiikkia ja ihmisiä, katu on yhtäkkiä jotain ihan muuta. Se ei ole enää reitti paikasta A paikkaan B, vaan paikka, jossa kannattaa viipyä, jutella ja olla. Kuulin tapahtuman ihmisvilinässä erään vanhemman rouvan tokaisseen miehelleen: ”ihan kuin ulkomailla kävelisi”. Tapahtuma tuntui saavuttaneen eurooppalaisen ulottuvuuden.
Usein ajatellaan, että autoilun rajoittaminen syö keskustan liiketoimintaa. Kesäillan kattauksen kokemusten perusteella näin ei käynyt: kauppaa syntyi, vaikka katuja suljettiin. Tapahtumassa elinvoima syntyi siitä, että ihmisille annettiin syy tulla paikalle ja jäädä.
Kirjoittajan huomio: Tarkempi vertailu tapahtuman vaikutuksista alueen yritysten liiketoimintaan vaatisi vertailukelpoista tietoa liikkeiden myynneistä.
Yksi tapahtuma ei tietysti ratkaise keskustan elinvoimakeskustelua, eikä sen tarvitse ratkaista. Se on kuitenkin hyvä tilaisuus testata, miten erilaiset tavat käyttää kaupunkitilaa vaikuttavat viihtymiseen, kuluttamiseen ja yritysten lähtökohtiin.
Lau ja Li (2019) tutkivat kaupunkiruokafestivaalia ja sitä, miten se muuttaa paikan kokemista ja merkityksiä. Heidän mukaansa tapahtuma voi olla mukana rakentamassa paikan identiteettiä. Kaupunkikehityksen kannalta tämä on iso juttu: tapahtumat eivät vain satu olemaan kaupungissa, vaan ne voivat muuttaa sitä, millaisena kaupunki koetaan.
Ruokakulttuuri ei pysy elossa itsestään

Ruokatapahtumia voi tarkastella myös uudistavan matkailun näkökulmasta. Kyse ei ole vain haittojen vähentämisestä tai olemassa olevien perinteiden säilyttämisestä, vaan siitä, miten toiminta voi vahvistaa paikan kulttuurista, sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä.
Ruokakulttuuri on elävää perintöä. Raaka-aineet, maut, reseptit ja valmistustavat kantavat mukanaan paikallista historiaa ja identiteettiä. Kulttuuri säilyy kuitenkin elossa vain, jos sillä on myös mahdollisuus muuttua. Ruokatapahtumat voivat tarjota tilan, jossa perinteitä välitetään uusille sukupolville, ruuasta kerrotaan tarinoita ja paikallisia raaka-aineita tulkitaan ennakkoluulottomasti uudelleen. Kun rössypottu hävisi koulujen ruokalistoilta, niin rössy voi löytyä tapahtumissa perunanuudeleiden kera ramenkeitosta.
Orea-Ginerin ja muiden tutkijoiden (2026) katsauksen mukaan ruokamatkailutapahtumat voivat tukea sosiaalista kestävyyttä vahvistamalla kulttuuriperintöä, paikallista identiteettiä, yhteisöjen hyvinvointia ja resilienssiä. Tällaiset vaikutukset eivät kuitenkaan synny automaattisesti. Keskeistä on, että paikalliset ihmiset ja toimijat pääsevät mukaan tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen ja että toiminnan hyödyt jakautuvat alueella laajasti.
Suvi Innilä, Turku 800 -hankejohtaja, toi Pohjois-Pohjanmaan matkailufoorumissa 14.10. esiin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tärkeimpiä perintöelementtejä kaupunkilaisten omasta näkökulmasta, joista yksi oli paikallisten lisääntynyt ylpeys kotikaupungista.
Ylpeys voi olla tässä mielessä uudistumisen voimavara. Kun ihmiset arvostavat paikallista ruokakulttuuria, heillä voi olla enemmän halua säilyttää sitä, kehittää uusia tulkintoja ja toimia oman alueensa eteen. Uudistavuuden kannalta oleellista on, ettei ylpeys kohdistu vain menneisyyteen tai valmiiseen kaupunkikuvaan, vaan antaa voimaa rakentaa tulevaa.
Arctic Food Labin tapahtumien, kuten Kesäillan kattauksen ja Makuseikkailun, kohdalla uudistavuutta voi tarkastella myös käytännön tekojen kautta. Synnyttääkö tapahtuma uusia yhteistyösuhteita tuottajien, ravintoloiden ja muiden toimijoiden välille? Auttaako se yrityksiä kehittämään tuotteitaan ja löytämään uusia asiakkaita? Vahvistaako se paikallista osaamista ja luo tilaa uusille tulkinnoille paikallisesta ruokakulttuurista? Entä huomioidaanko raaka-aineiden alkuperä, sesongit ja ruokahävikin vähentäminen?
Tapahtuma on helppo paikka kokeilla
Ruokatapahtuma on yritykselle matala kynnys testata uutta tuotetta, reseptiikkaa, palvelua tai liikeideaa. Palaute tulee usein heti ja suoraan asiakkailta.
Tapahtumassa voi kokeilla makuyhdistelmiä, tarinallistamista, tunnelmamuotoilua ja koko asiakaskokemusta. Samalla voi löytää uusia yhteistyökumppaneita ja miettiä, kannattaisiko kokeilusta tehdä pysyvä juttu.
Makuseikkailu on tästä hyvä esimerkki. Vuonna 2026 mukana oli 23 ravintolaa ja kahvilaa, ja annoksia myytiin yhteensä 8 816. Myynti oli yli 2,5-kertainen edelliseen vuoteen verrattuna.
Tapahtumaa varten kehitetyt maisteluannokset toivat paikallisia raaka-aineita ja ravintoloiden osaamista esiin matalalla kynnyksellä. Asiakkaat pääsivät maistamaan uutta ja pisteyttämään annoksia, ja yritykset saivat sekä näkyvyyttä että palautetta.
Tällaisesta kokeilusta yrittäjä voi oppia, mikä asiakkaita kiinnostaa ja millaiselle tuotteelle olisi kysyntää. Se voi myös madaltaa kynnystä kokeilla jotain, mikä tavallisessa ravintolatoiminnassa ei olisi yhtä helppoa.
Yksittäinen tapahtuma ei vielä takaa pysyvää liiketoimintaa. Kokemuksen arvo kasvaa, kun kokeilusta opitaan, palautetta hyödynnetään ja hyvät ideat viedään eteenpäin.
Ruokatapahtuma on osa alueen ekosysteemiä
Tapahtuman vaikutusta on usein helpoin katsoa ruokamyynnin kautta. Todellinen vaikutus voi kuitenkin yltää paljon syvemmälle.
Ruokatapahtuma voi tuoda töitä ravintoloille, leipomoille, tuottajille, jalostajille, ohjelmapalveluille, esiintyjille, vapaaehtoisille ja tapahtumatuotannon ammattilaisille. Se voi kasvattaa raaka-aineiden kysyntää, synnyttää uusia yhteistyösuhteita yritysten välille ja ohjata asiakkaita myös tapahtumaidean ulkopuolisiin yrityksiin.
Paikalliset hyödyt eivät kuitenkaan synny itsestään. Paljon riippuu siitä, miten tapahtuma tuottaa ohjelmansa, millaista yhteistyötä se rakentaa ja miten se kytkeytyy alueen muuhun tekemiseen.
Siksi ruokatapahtumia kannattaa kehittää yhdessä laajemman paikallisen verkoston kanssa. Kun ravintolat, ruokatuottajat, kulttuuritoimijat, tapahtumajärjestäjät ja julkiset toimijat suunnittelevat yhdessä, pitkäkestoisille hyödyille on paremmat edellytykset.
Yhteistyö alkaa tiedosta. Tapahtumajärjestäjiltä kannattaa selvittää esimerkiksi kävijämäärät ja -profiilit, makumieltymykset, ostokäyttäytyminen ja viipymä. Näiden pohjalta ruokatarjontaa voi suunnitella yleisölle sopivammaksi ja samalla löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia paikallisille toimijoille.
Tutustu matkailijapersooniin ruokakulmalla.
Alueen brändi syntyy siitä, mitä teemme yhdessä
Ruokatapahtumat ovat myös alueellisia bränditekoja. Ne kertovat, mitä täällä syödään, mitä pidämme arvokkaana, millaisia makuja haluamme jakaa ja miten kohtaamme toisemme.
Alueen identiteetti ei synny pelkistä markkinointilauseista tai kuvapankkikuvista. Se syntyy kokemuksista: siitä, mitä vierailija maistaa, ketä hän tapaa ja millaisen vastaanoton hän saa. Paikalliselle asukkaalle tapahtuma voi antaa uuden syyn olla ylpeä omasta alueestaan ja löytää sen ruokakulttuurista jotain, mitä ei ennen tiennyt.
Tämä tarkoittaa pohjoisen ruokakulttuurin tuomista esiin sellaisena kuin se on: monimuotoisena, kehittyvänä ja avoimena. Alueen tarina syntyy monista toimijoista ja heidän yhteistyöstään, ei yhdestä tuotteesta tai tapahtumasta.
Ruokatapahtuman onnistumista kannattaa katsoa muualtakin, kuin kävijälaskurista: millaista liiketoimintaa syntyi, mitä uusia tuotteita tai yhteistyösuhteita käynnistyi, miten paikallinen ruokakulttuuri tuli näkyväksi ja mitä alueelle jäi, kun tapahtuma oli ohi.
Lopulta tärkein kysymys ei ehkä olekaan, montako annosta myytiin tai kuinka moni kävijä paikalle saapui. Parempi kysymys on, mitä kaikkea tapahtuman ansiosta tuli mahdolliseksi.
Syntyikö uusia kohtaamisia? Löysikö yrittäjä tuotteelleen yleisön? Vahvistuiko paikallisten yrittäjien yhteistyö? Saiko tuttu ruokaperinne uuden tulkinnan? Löysivätkö ihmiset kaupungin paikkana, jossa oli hyvä olla?
Jos vastaus useimpiin on kyllä, tapahtumasta jäi käteen enemmän kuin tyhjä lautanen. Ja sehän on aika hyvä tulos.
Matti Moller toimii Arctic Food Plus -hankkeen koordinaattorina ja työskentelee pohjoisen ruokakulttuurin ja ruokamatkailun kehittämisen parissa.
Lähteet
Thelen, T. & Kim, S. (2024). Towards social and environmental sustainability at food tourism festivals: Perspectives from the local community and festival organizers. Tourism Management Perspectives, 54, 101304.
Lau, C. & Li, Y. (2019). Analyzing the effects of an urban food festival: A place theory approach. Annals of Tourism Research, 74, 43–55.
Orea-Giner, A., Fusté-Forné, F., Todd, L. & Park, E. (2026). The nexus between local food tourism events and social sustainability: Future prospects and priorities. Tourism Management Perspectives, 60, 101430.
Price, S., Taylor, S., Turnbull, K. & Stafford, M. R. (2025). A regenerative approach to tourism: Learnings from community enterprises. Journal of Outdoor Recreation and Tourism, 51, 100900.




